Parisuhdepohdintaa

On se jännä, miten erilailla me ihmiset suhtaudumme parisuhteeseen. Ja hyvä niin että olemme erilaisia, muuten elo täällä Telluksella olisi melko tylsää. Seuraava ”diagnoosi” on ihan vain mun oman pään kehitelmä, ei muuta. Tämä ei ole lopullinen totuus, ainoastaan mun oma näkemys vaikeasta aiheesta. Kirjoitus on suht pitkä ja ymmärrän hyvin, jos et halua sitä lukea loppuun.

Ihminen A ei osaa tai kykene elämään yksin, ja siksi hakeutuu parisuhteeseen miltei väkisin. Lähes kuka tahansa kelpaa kumppaniksi. Elää usean eri kumppanin kanssa vuosien varrella.

Ihminen B etsii itselleen jotakuta, joka edes etäisesti muistuttaisi sitä omien unelmien kohdetta, josta on nuoruudesta asti haaveillut. Pääsee todennäköisesti suhteeseen, mutta saattaa joutua pettymään, tai kumppani pettyy häneen. Ero on todennäköinen.

Ihminen C etsii sitä todellista sielun toveria, sydänystävää, muttei löydä, ja elää miltei koko elämänsä yksin tai puoliväkisin pettyneenä väärässä suhteessa.

Ihminen D etsii myös sitä todellista sielun toveria, löytää hänet, ja elää elämänsä onnellisena hautaan asti.

Ihminen E on pettynyt suhteissaan tai muuten vaan joutunut olemaan yksin, ja tyytyy kohtaloonsa. On usein onneton, vaikkei sitä välttämättä ulospäin näytäkään.

Ihminen F ei kerta kaikkiaan edes halua parisuhteeseen. Käy ulkona ja kerää yhden yön kokemuksia. On omalla tavallaan onnellinen.

Ihminen G ei myöskään halua parisuhteeseen, ja ei halua edes yhden yön suhteita, koska on helpompaa elää yksin. Näyttää päällepäin onnelliselta, muttei sitä sisimmässään ole, on vaan kerta kaikkiaan tottunut yksineloon.

Ihminen H on sama kuin G, mutta sillä erotuksella, että on kuitenkin aidosti onnellinen.

Ihminen I ei pääse parisuhteeseen, ei edes yhden yön juttuihin, koska hän on epäsosiaalinen, epäsiisti, jollain tapaa outo ja erilainen, jota muut vieroksuvat.

Ja taatusti on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään näistä mainitsemistani kategorioista, tai ovat kenties eri ”kirjainten” sekoituksia. Älkää ampuko minua, tämä ei ole tieteellinen tutkimus, ainoastaan mun pienen mutta isomahaisen turjakkeen näkemys. Tämä turjake kuuluu itse ”kirjaimeen” B, mutta osiltaan myös C ja E. Olen myös omasta tahdostani jollain tapaa ”kirjain” G, tosin muiden silmissä lienen ilmiselvästi ”kirjain” I.

 

Mikä ”kirjain” sinä olet?

Tietoja Ministeri Pensselsson

Hieman tärhtänyt antiprobloggari Kymenlaakson Kuusankoskelta. Ikää on, kokoa on vaan ei näköä, siis ulkonäköä. Näkemyksiä löytyy sitäkin enemmän.
Kategoria(t): Sekoseko, Vakavasti otettava, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 Responses to Parisuhdepohdintaa

  1. Janne sanoo:

    Hmm… ihan hyviä vaihtoehtoja, tosin hieman negatiivissävytteisiä.

    Ihmiset ovat kuitenkin kadottaneet tiedon ihmissuhteiden tarkoituksesta. Ihmissuhteet ovat pyhiä, koska niissä on elämän suurin tilaisuus – itse asiassa ainoa tilaisuus – luoda ja tuottaa itsensä korkeimman käsitteellisen muodon kokemus.

    ”Ensimmäinen ihmissuhde pitää aina solmia oman itsensä kanssa. On opittava rakastamaan ja kunnioittamaan itseään. On opittava pitämään itseään arvollisena. Vasta sitten voi pitää toisiakin arvollisena. On pidettävä itseään siunattuna ennen kuin voi pitää toista siunattuna. On tiedettävä olevansa pyhä, ennen kuin voi tunnustaa pyhyyden toisissa ihmisissä.”

    -JL

  2. Mun opettaja sanoi aikoinaan ”viisas mies, joka vitun keksi”. Pikkasen oon kyllä eri mieltä hänen kanssaan.
    En tiiä miks Janne my friend tuon äskeisen kirjoitin, mut kun muuta ei ahtaaseen mieleeni tällä haavaa juolahtanut. Näillä mennään, ja kiitos kommentistasi.

  3. Janne sanoo:

    Kaikki vaihtoehdot on oikein, et voi olla osumatta maaliin sillä se on niin iso. Hieman esoteeristä mutta silti!

    Tässä mielestäni hyvää tekstiä jokaiselle meistä!
    http://hidastaelamaa.fi/2014/03/aaro-lof-ensimmainen-askel-aikuiseen-rakkauteen/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 1 = 1